BOSNIA-HERTZEGOVINA 
– MAA JOKA NOUSEE RAUNIOISTA

 

Teksti ja kuvat: Sari Halavaara ja Juha-Pekka Lehtonen

 

Kesäkuun toisella viikolla 18 historian ja yhteiskuntaopin opettajaa matkasi Bosnia-Herzegovinaan tutustumaan, miten Euroopan mantereen viimeisimmästä sodasta kärsinyt maa nousee raunioista. Matka oli HYOL:n järjestämä yhdessä Trio Travels -matkatoimiston kanssa.

Bosnian sota – pala Jugoslavian hajoamisprosessia

Jugoslavian hajoamissotien ymmärtäminen on opetuksessa usein ollut sivujuonne kylmän sodan päättymisessä. Syynä on, että opetustraditiossa alue on leimattu vain Balkanin ruutitynnyriksi, joka katalysoi ensimmäisen maailmansodan. Siten myös opettajien perehtyneisyys alueen historiaan on jäänyt vähemmälle.

Opetuksessa Jugoslavian hajoamissotien syynä korostuu uskontoon perustuva etnisyys. Matkalla kuitenkin opimme, että uskonnolla on hyvin vähän merkitystä Jugoslavian hajoamiseen. Nationalistisella hehkutuksella oli toki merkitystä kriisin eskaloitumisessa, mutta kansalliskiihko ei olisi saanut kaikupohjaa, ellei maa olisi ajautunut 1980-luvun aikana kohti taloudellista konkurssia.

Jugoslavian johtaja Tito onnistui pitämään maan yhtenäisenä rautaisella otteella sekä eri alueita eri tavalla suosivalla ”hajota ja hallitse” -politiikalla. Taloudellisesta kasvusta kaikki liittovaltion osat saivat kuitenkin osansa. Sitä auttoi lännen positiivinen suhtautuminen Jugoslavian omapäiseen kommunistijohtajaan. Vaikka Titon jyrmyt diktaattorin otteet tunnetaan, huomasimme matkalla paljon jugostalgiaa. Titon aikaa veristen sotien jälkeen jopa kaivataan. Silti kansalaisten parhaimmat muistot osuvat vasta Titon kuoleman jälkeiseen aikaan. Vuoden 1984 Sarajevon talviolympialaisia Bosniassa muistetaan edelleen kultaisen aikakauden huipentumana ennen vuosien 1992–1995 sotia.

Sodan tuhot näkyvät edelleen

Sodan päättymisestä ei ole vielä niin pitkä aika, etteivät sen jäljet olisi näkyvissä edelleen. Matkallamme ajoimme yhteensä yli 1000 kilometriä Bosnian koillis- ja kaakkoisosien mutkaisia teitä. Bussin ikkunasta näimme tuhottuja taloja ja loputtomalta tuntuvan määrän hautausmaita.

Näkemällemme antoi yhteyden historian tapahtumiin matkanjohtajana toiminut Pirjo Sehic. Hän on itse sodan silminnäkijä ja kokija, sillä hän asui ja toimi matkaoppaana Jugoslaviassa sodan alkaessa. Sodan jälkeen hän on toiminut tulkkina ja erityistehtävissä auttaen Suomeen tulleita bosnialaispakolaisia. Hänen kertomustensa kautta sodan vaikutus yksilöiden ja perheiden elämään konkretisoitui meille kaikessa traagisuudessaan.

Koskettavimman tarinan meille kertoi kuitenkin Srebrenican joukkotuhosta selvinnyt nykyisin 30-vuotias nuorimies, joka tuli matkaamme Potocarin kylän hautausmaalta. Nuorimies vei meidät autenttisille paikoille, joissa heinäkuussa 1995 hän joutui serbien vangiksi ja onnistui kahdesti pakenemaan. Historian opettajat, jotka opetuksessaan käsittelevät usein kansanmurhia, liikuttuivat syvästi Srebrenican joukkotuhon silminnäkijän kertomuksesta.

Toisen näkökulman sodassa selviämiseen antoi tutustuminen 1425 päivää piiritettynä olleeseen Sarajevoon. Kaupungin asukkaiden ainoaksi henkireiäksi ulkomaailmaan muodostui piirityslinjan alitse rakennettu 700 metriä pitkä tunneli. Yksityisellä rahalla on museoitu pieni tunnelinpätkä. Tunnelimuseon aineisto kertoi sarajevolaisten sinnikkyydestä ja peräänantamattomuudesta sotavuosina. Kaikilla aikuisilla sarajevolaisilla on oma tarinansa kerrottavana piirityksestä. Hotellimme johtaja oli muun muassa haavoittunut neljästi puolustaessaan kaupunkia.

Jälleenrakennus on kuitenkin vauhdissa

Koko Bosnia on ollut yhtä suurta rakennustyömaata 1990-luvun lopusta lähtien. Daytonin sopimus (1995) takasi kaikille pakolaisille oikeuden palata kotikyliinsä. Tämä edellytti kuitenkin avustustyötä, sillä monet kylät oli tuhottu. Etnisen puhdistuksen takia vanhoihin kyliin palaaminen ei ollut aina turvallista ja vielä ehjiin taloihin oli muuttanut uusia asukkaita.

Muuttoliikkeen käynnistämiseksi tarvittiin ketjureaktiota. Uusia taloja rakennettiin, jotta vallattujen talojen asukkaille saatiin koti. Se ei aina merkinnyt sitä, että pakolainen pääsi muuttamaan entiseen taloonsa saati kotikyläänsä.

Monimutkaista paluumuuttoprosessia meille selvitti majuri Heikki Wala, joka
on viimeisen kymmenen vuoden aikana rakennuttanut satoja taloja Bosniaan. Heikki Wala toimi suomalaisessa jääkäripataljoonassa rauhanturvatehtävissä alueella vuodesta 1999 majurin vakanssilla. Yhteysupseerina hän loi verkostoja paikallisen poliisiin ja armeijaan, kansalaisjärjestöihin ja YK:hon ja toimi myöhemmin ns. CIMIC-tehtävissä.

CIMIC ( Civil Military Co-operation) on osa kriisihallintaa, jossa sotilas- ja siviiliviranomaisten toimivat yhteistyössä paikallisen väestö ja avustusjärjestöjen kanssa. Suomalaiset CIMIC -joukot tukivat Bosniassa muun muassa avustusjärjestöjä, joita alueella parhaimmillaan toimi satoja. CIMIC- toiminnan avulla rakennettiin teitä, siltoja, raivattiin miinoja ja rakennettiin infrastruktuuria.

Tutustuimme suomalaisten tukemiin jälleenrakennushankkeisiin Banovicen kaupungissa. Keskustelutilaisuudessa apilaiskaupunginjohtajan kanssa meille konkretisoitui, että suomalaisten veroeurot olivat menneet hyvään tarkoitukseen. Yksi kohteista oli Alkjovicin peruskoulu, jossa myös vierailimme. Pienen maalaiskoulun merkitys kylälle oli tärkeä, sillä lasten koulutuksen järjestäminen on merkkipaalu elämän normalisoitumisesta sodan jäljiltä.

Heikki Wala kutsui meidät omaan kotikyläänsä, Zeljovoon, lammasjuhliin. Suomalaisten avulla kylään rakennettiin tie ja vesijohto. Lisäksi kyläläisiä avustettiin talojen rakennustarvikkeiden hankkimiseksi. Kyläläisiä ei jätetty täysin tyhjän päälle, sillä he saivat myös maatalouspaketin, jonka avulla päästiin elinkeinon harjoittamisen alkuun. Pakettiin saattoi kuulua vaihtoehtoisesti esimerkiksi kanoja tai lampaita, kasvihuone tai hedelmäpuita.

Kylä on ilmeisesti Heikki Walalle sydäntä lähellä ollut hanke, sillä hän päätti hankkia sieltä itselleen oman talon. Heikin omaan projektiin kuuluu hedelmäpuiden kasvatus ja sen yhteydessä hän on antanut neuvontatoiminnallaan oman panoksensa kylän maatalouden kehittämiseen ja paikallisten asukkaiden työllistämiseen.

Heikki Walaan tutustuminen oli matkan annin suhteen keskeinen elementti. Suomalaisen miehen perustyypin tapaan, vähäeleisenä ja rauhallisena, hän toi merkittävän asiantuntijuuden opintomatkaan. Ei ollut sellaista suurta eikä pientä kysymystä, mihin Heikillä ei olisi ollut selkeää ja kattavaa vastausta. Oli myös hieno nähdä millaista arvostusta Heikki eli tuttavallisesti ”major” nautti niin paikallisten viranomaisten kuin kylien asukkaiden keskuudessa.

Kahtiajakautunutta kansakuntaa yhdistetään

Yhteisen kansakunnan rakentaminen ei Bosnia-Hertzegovinassa ole helppo projekti, sillä Daytonin sopimus loi maahan kaksi erillistä valtiota: serbitasavallan ja Bosnian liittovaltion. Liittovaltio on jakautunut kymmeneen omaa hallintovaltaa käyttävään kantoniin, joten hallinto on erittäin hajanainen.

Hajanainen hallinto on mahdollistanut etnisiin ryhmiin jaetun opetuksen. Järjestelmää sementoi, että jokaisella alueella on oma opetushallinto. Sen suostumus vaaditaan muutosten aikaansaamiseksi. Periaate, että jokaisen oppilaan tulisi saada opetusta omalla äidinkielellään, on tietenkin itsestään selvä. Tästä kuitenkin seuraa, että multietnisten koulujen perustaminen on vaikeaa. Jugoslavian aikana ihmiset käyttivät yleiskielenä serbo-kroatiaa. Edelleen Bosniassa ihmiset ymmärtävät hyvin toisiaan, vaikka he puhuvat serbiaa, kroatiaa tai bosniaa.

Selkeimmin etninen jakautuneisuus näkyi vieraillessamme Mostarissa, jossa Neretva-joen toisella puolella asuvat kroaatit ja toisella muslimit. Etniset ryhmät ovat vain vähän tekemisissä toistensa kanssa. Kaupungin lukiolaiset toki opiskelevat samassa oppilaitoksessa, mutta eri etnisillä linjoilla oman opetussuunnitelman mukaisesti.

Koulutuksen tulevaisuutta Bosniassa koordinoi ETYJ, jonka koulutusosaston työntekijän Sanna Heikkisen tapasimme Sarajevossa. ETYJ:n tehtävä Bosniassa on auttaa maan demokratisoitumisprosessia. Sanna Heikkinen korosti, että vakauttamistyössä erityisesti kouluilla on avainrooli uuden sukupolven kasvattajana. Tämä on kuitenkin pitkäkestoinen prosessi ja tulokset näkyvät hitaasti. Oli siksi mukava kuulla, että nopeampiakin teitä etniseen yhteisymmärrykseen löytyy. Heikki Wala on käynnistänyt menestyksekästä koripallotoimintaa eri etnisten ryhmien kesken.

Maan tulevaisuus

Tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että menneisyyden kanssa tehdään tilinpäätös. Siksi sodan kaikkien osapuolten sotarikolliset on saatava vastuuseen teoistaan. Vaikka maan poliisi ja armeija periaatteessa ovatkin jo yhdistyneet, monet sodanaikaiset serbikomentajat saattavat toimia vielä esimerkiksi poliiseina. Uusia oikeudenkäyntejä on koko ajan käynnistymässä, mutta pääkonna serbiarmeijan komentaja Ratko Mladic on edelleen vapaana. Matkamme aikana kohua ja pahennusta herättivät Mladicista julkaistut uudet kuvat, joissa hän näyttää viettävän mukavaa elämää.

Tilinpäätöksellä on kiire, sillä avustusjärjestöt ovat vähitellen jättämässä Bosniaa. Maailmalla on uusia konflikteja, jotka vaativat kipeämmin apua. Suomalaiset rauhanturvaajat vetäytyivät juuri matkamme kynnyksellä pois Bosniasta. Kun rahahanat sulkeutuvat jälleenrakennus keskeytyy ja edelleen suuri maan sisäinen pakolaisuus jää ratkaisematta.

Taloudelliset haasteet ovat edelleen mammuttimaiset. Työttömyys on jopa 40-50 % ja lähes omavaraistaloudessa elävässä maatalousmaassa ihmisten työllistäminen on äärimmäisen hankalaa. Luonnonkauniissa Bosniassa matkailusta saattaisi löytää yhden ratkaisun talouskurimukseen. Luontomatkailua kuitenkin haittaa esimerkiksi vielä raivaamattomat miinakentät ja infrastruktuurin kehittymättömyys. Voisiko Bosnian jäsenyys Euroopan unionissa ratkaista nämä haasteet?

Oppimiskokemuksia

HYOL:n kesän 2009 matka oli opintomatka isolla O:lla. Hyvä opintomatka koostuu paitsi uudesta tiedollisesta annista myös sopivassa suhteessa virkistäytymisestä. Oppiminen oli matkalla helppoa ja mutkatonta, mutta opintomatka toimi samalla myös sopivana laskeutumisena kesälomaan rankan kouluvuoden jälkeen.

Toivottavasti HYOL järjestää jatkossakin tämänkaltaisia matkoja niin, että opintomatka antaisi suoraan tukea opetukseen ja toimisi täydennyksenä ja syventävänä tietopakettina koulukurssien sisällöille. Tämä opintomatka oli koulutusta, jossa elämysten avulla oppi paremmin kuin istumalla luentosalissa tai lukemalla Balkanin selkkauksista kirjoista. Vaikka matkalla tutustuimmekin erityisesti Jugoslavian hajoamissodan syihin ja sodan jälkiin, opimme ymmärtämään myös esimerkiksi islamilaisuutta nyky-Euroopassa ja Euroopan unionin laajenemiseen liittyvää tematiikkaa ja kriisinhallinnan roolia ja tehtäviä syvällisemmin.

Lukiossa ja miksei peruskoulussakin kansainvälisen politiikan kurssilla voisi olla tärkeämpää painottaa jatkossa opetusta vielä enemmän nykyaikaan. Kursseilla turhan usein jumiudutaan I maailmansotaan. Lähihistoriasta löytyy riittävän konkreettisia esimerkkejä konflikteista, joiden vaikutus jatkuu ja näkyy edelleen. Bosnia-Hertzegovina ei enää opetuksessamme edusta vain yhtä yksittäistä Balkanin valtiota vaan sen avulla voi saada muidenkin jaettujen valtioiden ongelmavyyhteihin syvempää näkemystä.