HYOL ry

EUSTORY:n taustaa

 

EUSTORY - History Network for Young Europeans - on Euroopan laajuinen verkosto, jonka juuret löytyvät Saksasta: EUSTORY- historiakilpailun
esikuvana on maassa vuodesta 1973 käynnissä ollut Geschichtswettbewerb
des Bundespräsidenten. Kiinnostus Saksan kilpailua kohtaan kasvoi erityisesti Itä-Euroopan maissa Berliinin muurin murtumisen ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Lisäpotkua EUSTORY sai vuosina 1994-1995 toteutetusta Euroopan laajuisesta ”Nuoret ja historia”-tutkimuksesta, jonka pohjalta aloitettiin yleiseurooppalaisen historiakilpailun suunnittelu tavoitteena tarjota nuorille eurooppalaisille innostava tapa tutustua oman lähiympäristönsä historiaan. Virallisesti EUSTORY-verkosto on toiminut vuodesta 2001 lähtien ja siihen on liittynyt jäsenjärjestöjä jo 22 maasta. HYOL:sta tuli verkoston täysjäsen maaliskuussa 2009.

EUSTORY – verkoston tavoitteet tiivistyvät mottoon Dealing with History – Understanding Differences, Overcoming Divisions. Verkosto pyrkii edistämään ns. eurooppalaista perspektiiviä kansalliseen, alueelliseen ja paikalliseen historiaan. Eurooppalainen perspektiivi tarkoittaa yksipuolisen näkökulman välttämistä, erilaisten kokemusten ja tulkintojen ymmärtämistä ja vuoropuhelun käymistä. Samalla pyritään ehkäisemään historian väärinkäyttöä ideologisiin tarkoituksiin.

Kansallisesti järjestettäviin EUSTORY-historiakilpailuihin on osallistunut jo noin 135 000 nuorta eurooppalaista, jotka ovat tutkineet mitä erilaisimpia aiheita oman lähiympäristönsä historian näkökulmasta. Keskeistä EUSTORY-kilpailussa on juuri historian konkretisoiminen ja sen tuominen nuorten lähelle. Oman paikkakunnan tai perheen menneisyyden tutkiminen edistää nuorten historiatietoisuutta, ja auttaa heitä löytämään kiinnekohtia oman ja koulussa opetettavan historian välille.

EUSTORY-verkosto pyrkii edistämään tietoisuutta ja dialogia Euroopan menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta historiakilpailuiden lisäksi myös seminaareilla. Kansallisissa kilpailuissa hyvin menestyneillä nuorilla on mahdollisuus päästä tapaamaan toisiaan viikon mittaisissa työpajoissa, joissa he työskentelevät yhdessä tietyn teeman ympärillä. Lisäksi EUSTORY pyrkii järjestämään seminaarien osallistujille alumnitoimintaa. Myös verkostoon kuuluvien järjestöjen edustajat kokontuvat vuosittain pohtimaan historiakilpailua ja historianopetusta sekä keskustelemaan Euroopan historiaan liittyvistä ajankohtaisista asioista.

Lue lisää EUSTORY-verkostosta sivuilta www.eustory.org