HYOL:n koululaiskilpailut
HYOL järjestää yhteistyökumppaneineen useita koululaiskilpailuja, jotka on pedagogisesti ja didaktisesti suunniteltu tukemaan opettajan työtä. Kilpailut ovat hauska ja palkitseva malli historian ja yhteiskuntaopin opetukseen ja ne tarjoavat opettajalle paljon valmista materiaalia.
Peruskoulun 9-luokkalaisille tarkoitettu Taloustietokilpailu on HYOL:n kilpailuista vanhin: sitä on järjestetty jo vuodesta 1966 lähtien. Lukiolaisten taloustietämystä testataan puolestaan Talousguru -kilpailussa, jolla silläkin on takanaan jo yli kymmenen vuoden taival.
EUSTORY -historiakilpailua HYOL järjestää osana kansainvälistä EUSTORY -verkostoa. Kilpailuun voivat osallistua sekä peruskoululaiset että lukiolaiset. EUSTORY:n avulla oppilaat pääsevät harjaannuttamaan mielekkäällä tavalla historian opiskelussa tarvittavia taitoja ja valmiuksia.
Visionääri 20X0 -kilpailu on suunniteltu tukemaan yhteiskuntaopin sekä aihekokonaisuuksien opetusta. Kilpailussa peruskoulun 9-luokkalaiset sekä lukiolaiset pääsevät visioimaan tulevaisuutta ja samalla pohtimaan yhteiskunnallista kehitystä eri näkökulmista.
Kilpailuista uusin on yhteistyössä Ulkoasianministeriön Eurooppatiedotuksen kanssa järjestettävä EU-tietokilpailu, joka on suunnattu peruskoulun 9-luokkaisille.
Suomalaisen kirjoituskilpailun tehtävät liittyvät ajankohtaisiin suomalaisuutta käsitteleviin teemoihin. Kilpailu sopii hyvin toteutettavaksi yhteistyössä äidinkielen opettajien kanssa.
EU-tietokilpailuun, Taloustietokilpailuun, Talousguruun ja Visionääri 20X0 -kilpailuun voi osallistua suomeksi ja ruotsiksi, EUSTORY -historiakilpailuun molempien kotimaisten lisäksi myös englanniksi.
Kilpailut kannattaa hyödyntää omassa opetuksessa!


